En haluu kuolla Helsinkiin
"En haluu kuolla Helsinkiin/Mun juuret ei oo täältä peräisin/Tääl aika juoksee ja kaikki on sekaisin/Hei voitsä tulla hakee mut täält helvettiin, vielä ku ehtii/En haluu kuolla Helsinkiin/"
Jokrates-En Haluu Kuolla Helsinkiin
Keskeltä ei mitään, keskelle ihan kaikkea
Kyseisen biisin sanat osuvat paremmin kuin hyvin 22-vuotiaan Helsingissä asuvan Emilin elämäntilanteeseen. Ensimmäiset 19 vuotta hän asui omakotitalossa Pohjois-Pohjanmaalla pienessä 1055 asukkaan kunnassa, keskellä ei mitään. Nykyään hän asustaa kerrostalossa Itä-Helsingissä aivan kauppakeskus Itiksen vieressä, keskellä kaikkea. Reitti maalta Helsinkiin ei ole kuitenkaan ollut ihan näin suoraviivainen. Matkan varrelle on mahtunut asumista myös Vantaalla ja Lohjalla. Helsinkiin muuttaminen oli pitkään Emilin unelma, mutta nykyään hän kaipaisi taas enemmän rauhaa.
"Kun on tottunut elämään rauhassa metsän keskellä, voi Helsinki olla melkoinen Šokki. Lapsena ja nuorena pidin paljon metsässä kävelystä, sillä se rauhoitti. Nykyään kun astuu ulko-ovesta ulos, kohtaa heti liikenteen, kiireen ja hälinän. Kerrostalossa ei pääse myöskään unohtamaan, että talossa asuu muitakin ihmisiä."
Kerrostaloissa pitäisi olla järjestyssäännöt, joita kaikkien tulisi noudattaa. Ja vastuu niiden noudattamisesta tulisi olla isännöinnillä. Muutto Itä-Vantaalta Itä-Helsinkiin oli melkoinen Šokki, vaikka etäisyyttä näillä paikoilla ei ollut kuin parisenkymmentä kilometriä.
"Ei minua koskaan mitkään naapurien järjestämät yksittäiset bileet ole haitannut. Kuuntelen usein nukahtaakseni jotain äänikirjaa, joten juhlimisen äänet hukkuvat siihen sekaan. Tämä Itä-Helsinki on kuitenkin ollut melkoinen villi länsi. Kaikki ennalta kuulemani pelotteet sekä stereotypiat ovat osoittautuneet viimeisen kahden vuoden aikana todellisiksi."
Kahden vuoden piina
Taloyhtiön muiden asukkaiden lapset, ovat tehneet asumisesta piinaavaa.
"Asun alimmassa kerroksessa. Aluksi mietin, onkohan se järkevää, mutta päädyin lopulta ottamaan asunnon vastaan. Olin nimittäin etsinyt asuntoa metroaseman läheltä jo pitkään. Melko nopeasti kuitenkin tajusin, ettei se ollut millään mittarilla fiksu päätös. Taloyhtiössämme on sisäpiha ja naapurien lapsen tykkäävät leikkiä siellä aina lämpimillä keleillä. Onhan se tottakai kiva, että viettävät aikaa ulkona yhdessä leikkien. Lasten paikka pelata ei kuitenkaan ole mieleen. Lapset pelaavat jalkapalloa, heittävät frisbeekiekkoa sekä pelaavat tennistä. He käyttävät näihin peleihin minun parvekettani maalitauluna. Kauhea pauke käy kokoajan ja kissa pelkää sitä. Itse myös pelkään, mitä menee seuraavaksi rikki. Yksi parvekelasi on jo jouduttu uusimaan. On ikävää, ettei lapsia saada kuriin. Asiasta on käyty keskustelua suoraan lasten, lasten vanhempien, isännöinnin sekä poliisien kanssa. Ketään ei kiinnosta.
Tilanne on ajanut ahtaalle, eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin muuttaa pois.
"Ihmisten voi olla vaikea ymmärtää, mutta tämä tekee minut hulluksi. Kuvittele, että joku potkisi sinun ikkunaasi palloa ihan kokoajan. Onneksi voin kuitenkin muuttaa pois koska tahansa. Never say never, mutta se on varmaa, että ei enää ikinä Itä-Helsinkiin. En voi suositella kenellekään."